Kun se ei mee pois..

Hei, olen Johanna ja olen ilmajoogakangasaddikti. 

Ei, tää tunne ei vaan mee pois. Se on ja pysyy ja on niin ihanaa.

Kaikkihan siis alkoi ihan vahingossa. Katselin joskus kuvia jossa ihmiset tekivät kivoja temppuja joogakankaalla ja ajattelin että näyttääpä tuo mahtavalta. Ensikosketuksen sain joogakankaaseen vuosi sitten Ready Set Polen tunnilla, josta syttyi jo kipinä mutta en vielä jäänyt koukkuun. Pahaksi onneksi pääsin talvella kokeilemaan uudelleen ja siitähän se sitten lähti - ihan lapasesta lähtikin.

Ennenkuin huomasinkaan odotin vain seuraavaa kertaa päästä kankaalle ja viikko vieri hitaasti. Pian alkoi tuntua ettei sekään ole tarpeeksi. Aloin haaveilla ihan omasta kankaasta enkä päässyt ajatuksesta eroon. Se vaivasi minua päivin ja öin kunnes eräänä keskiviikkona tunti olikin peruttu! Ei! Katastrofi! Olinhan jo selannut valmiiksi instagrammistakin liikkeitä mitä halusin kokeilla ja nyt en pääsisikään kankaalle! Ei! Kamalaa!

En enää kestänyt vaan pyöräilin ruokatunnilla läpi lumisen sohjon ostamaan kangasta. Löytyikin vielä ihanaa violettia sellaista. Töiden jälkeen rullasin sitten vielä hullun kiilto silmissä hakemaan oikeankokoisia hakoja toiseen kauppaan. Edelleen sen saman järkyttävän keväisen lumisohjon läpi pyöräillen, mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi intohimonsa riivaamana.

Ja siinä se sitten oli - The point of no return! Innosta kihisten ryntäsin jo samana ilmana ripustamaan joogakankaan kuntosalin tiloihin ja koukutuin entistä pahemmin heti kun sain jalat maan pinnan yläpuolelle. Vaikka alku tietysti on ollut aikamoista räpellystä niin jokin ilmajoogakankaalla keikkumisessa minua viehättää ihan erityisesti. Ehkä se tietynlainen painottomuuden tunne on se mistä pidän.

Nyt siellä on sitten keikuttukin jo monta kertaa viikossa ja normaali salitreenikin on vähän meinannut jäädä kiikkumisen jalkoihin. Mustelmia ja ruhjeita on ympäri kehoa (mutta sehän ei sinänsä ole uutta tankotanssiharrastuksen jälkeen) ja ylpeydellä kannan jopa ensimmäisen kankaan tekemän palojäljen ( rope/friction burn ), voi miten sievä pieni arpi siitä selkääni hetkeksi jäikään. Pieni sisäinen masokistikin siis tykkää tästä harrastuksesta.

Ja jestas millaista selkätreeniä tämä on! On nimittäin koko selkä hellänä aina treenisessiota seuraavana päivänä. Käy tosi kokonaisvaltaisesta treenistä mutta erityisesti ottaa selkään mikä ei haittaa kyllä yhtään. Tehdessä ei myöskään ehdi huomata (mitä nyt tunti kiikkumista on kyllä aika maksimi, kerran meni kyllä puolitoista tuntiakin kankaalla mutta tehot vähenee kyllä melkeen jo 45min aktiivisen treenin jälkeen nyt vielä) mutta jälkeenpäin sitten kyllä.

Summa summarum - Kuten edellisessä kirjoituksessakin TÄÄLLÄ jo kerroinkin, olen rakastunut tähän lajiin ja nyt elän yhä sitä ensihuumaa, kun kaikki on vain vaaleanpunaista ja ihanaa ja hommasta saa kiksejä kerta kerran jälkeen. Kun vaan olisi mahdollista saada liinaa vähän korkeammalle kiinni ( ja sitä myötä siihen lisää mittaa) niin voisi tehdä vielä paljon enemmänkin kaikkia kivoja liikkeitä.. Mutta opetellaan nyt toki ensin kaikki mihin tämä nykyinen antaa myöten! Kyllä tässäkin aloittelijalle riittää tekemistä.

Palavasti rakastunut

Pakko myöntää. Olen rakastunut. Palavasti, intohimoisesti rakastunut.

Se tunne kun vain odottaa sitä seuraavaa hetkeä ja jälkikäteen on väsynyt mutta onnellinen. Kun välipäivinä vain selailee aihepiiriin liittyviä kuvia ja hajatelmia ja fiilistelee niillä odotellessaan sitä uutta kertaa. Ja sitten kun koittaa se hetki taas, niin johan on pää pyörällä ja aivan painoton tunne mahanpohjassa ja maailmakin kippaa monta kertaa ihan ylösalaisin. Ah euforiaa!

Kyllä, olen rakastunut palavasti... ILMAJOOGAAN!

Tai no, tarkemmin ottaen ilmajoogakankaalla temppuiluun - Oikeaksi ilmajoogaksi ei treenihetkiäni voi vielä kutsua, en ole perehtynyt varsinaiseen joogailuun - kangashan olisi mitä mainioin apu kaikenlaiseen venyttelyyn sekä vahvistavaan treeniin. Koska minun olisi kyllä tarpeen kehittää notkeutta ja taipuisuutta sekä tehdä jotain tuolle toimistotuolin jäykistämälle rintarangalleni, varmasti näihinkin perehdyn vielä. Mutta nyt se mitä itse olen innostunut kankaalla tekemään on kaikenlainen temppuilu ja ilmassa roikkuminen. Juuri sellainen yllättävän kokonaisvaltainen kokovartalon treeni, missä ähertäessäsi et huomaa tekeväsi paljon mitään mutta illalla kotona ja seuraavana päivänä huomaat kyllä kiitettävän monia uusia lihasryhmiä sekä hiertymiä ja mustelmia ilmaantuu mitä jännittävimpiin paikkoihin.

En tiedä mikä minua juuri kankaassa kiehtoo. Pidän tankoilusta (jossa tosin olen nyt ollut jotenkin tosi jumissa hetken aikaa, kehitystä ei ole tullut ja motivaatio hukassa ) sekä myös rengastrapetsista, mutta ajatus kankaasta sytytti jo aikanaan halun kokeilla. Sen pintakosketuksen sainkin viime keväänä ilmajoogatunnilla käydessäni, mutta kokemus jäi vielä vähän vajaaksi. Nyt sitten saimme jatkoryhmän tankotunneille mahdollisuuden treenata myös kankaalla ja taas tuntui että tämä voisi olla minun juttu. Odotin paljon enemmän kankaalle pääsyä kuin sitä tankoilua. Jotenkin se painottomuuden tunne juuri kankaalla ja ehkä myös kankaan joustavuus tuntuu vaan omalta.

Kauhean kaunista mun ähertämiseni ei todellakaan ole ja jonkun verran huomaan jo nyt rajoittavan temppuilua rajallinen korkeus - Hommasin siis ihka oman kankaan jota pystyn kuljettamaan mukanani salille treenaamista varten. Salilla on valmis kattokiinnitys ja tilaa riittävästi ympärillä mutta viisimetristäkin kangasta jouduin säätämään lyhyemmäksi pariin otteeseen jottei pää ihan  kopsahda lattiaan kaikenmoisissa roikunnoissa. Paljonkaan ei siis ole kiipeilyvaraa ja moni temppu mikä ennakkoon instagramista bongattuna vaikuttaisi muuten mahdolliselta opetella, ei sitä olekaan koska kangas tai korkeus loppuu kesken. Toisaalta näin aloittelijalle tekemistä löytyy kyllä riittämiin hetkeksi myös rajatulla pituudellakin.

Koukuttavaa tämä on ollut eikä varmaan huonoin asia johon voi hurahtaa. Huomaan kyllä muutenkin että reagoin kevääseen ja valon lisääntymiseen, monella muullakin elämän osa-alueella olen roihunnut - olen innostunut monista kirjoista sekä saanut taas tartuttua kyniin ja siveltimiin sekä odotan kovasti tulevia teatteriprojekteja arjen vastapainoksi. Teatterihommat väsyttää aika sopivasti sekä kehoa että mieltä, mutta lukeminen tai piirtäminen ei - niiden oheen tarvitsee vastapainoksi ruumiillista väsytystä, treeniä. Olen edelleen tykännyt myös mulle Get fit-projektin myötä laaditusta kuntosaliohjelmastakin, mutta vaihteluna perinteiseen punttiharjoitteluun joogakankaalla keikkuminen on nyt ollut jotenkin ihan omiaan. Varmaan mulle sopivinta onkin tämä tapa yhdistää temppuilun kautta tuleva kehonpainotreeni ja varsinainen salitreeni. Periaatteessa treeniviikkoihin mahtuu kyllä molempia sekä muutama vapaapäivä, ja joskus voi myös akroilun ottaa lämmittelynä alkuun.

Lisäksi tietysti plussaa on että ns. köyhän miehen joogakankaan hankkii helposti ja melko edullisesti - Tarvitsee 5-6m loimusamettia ja riittävän isot palomiesha'at. Kankaan sitomiseen löytyy netin syövereistä hyviä tutoriaaleja, saa aikaan solmut joihin voi kiikkuessaan luottaa. Vähän lisää asiantuntemusta vaatisi tehdä oman huushollin kattoon varmasti kestävä kiinnitys koukkuineen päivineen, mutta itselläni tosiaan toistaiseksi onni että voin raahata kangasta salille ja kiikkua siellä.

Saas nähdä kuinka kauan tämä into kestää, mutta nautitaan nyt kuitenkin täysillä näistä hetkistä!

Miltä näyttää 160cm ja 63kg?

Fitfashionin blogeissa on ollut nyt meneillään pituus versus paino-vertailupostauksia, jotka ovat olleet mielestäni tosi kivoja. Niissä korostuu että paino on vain numero eikä sitä kannata liiaksi tuijottaa. Elämässä on sitä paitsi paljon muutakin kuin vaa'an lukemat.

Postauksia löytyy ainakin Piia Pajusen, Prime life by Umppu-, Monna treenaa- ja Mansikkapilvi - blogeista. 

Liityn joukkoon mukaan - Mun numeroni ovat 36, 160 ja 63.

Ikää on siis 36v, painoa noin 63kg ja pituutta 160cm. Harrastan liikuntaa useamman kerran viikkoon, keskimäärin kolme kertaa salitreeniä ja lisäksi kulkee kerran viikkoon tankotanssi ja/tai ilmajooga sekä akrobatia/kehonpainotreenit. Lenkkeily kuuluu päivittäiseen arkeen koska koirat. Juuri nyt olen ruokavaliolla ja valmennuksessa, eli tämä klassinen halu tiputtaa ne maagiset 5kg on ollut ajatuksissa, mutta vaakalukemapa ei ole juuri minnekään liikahtanut vaikka tiivistymistä on selvästi tapahtunut sekä peilikuvan että mittanauhan perusteella. Saa nähdä pitääkö heittää se haave romukoppaan kokonaan.

Sanotaan että ikä on vain numero. Mun mielestä ihan samaa voisi sanoa myös painosta. Sekin on vain yksi numero muiden joukossa eikä itsessään kerro juuri mitään.

Vaikka olenkin dieetillä, en tavoittele varsinaista laihuutta. Mun tavoitteeni on saada kroppaan muotoa samalla kun nostan voimatasoja niin että kykenen tekemään tanko- ja akrobatiaharrasteiden puitteissa niitäkin juttuja joihin en vielä pysty. Mulla ei esimerkiksi koskaan tule olemaan kapeita reisiä, sen sanelee osittain jo geenitkin. Mutta en minä sellaisia tahtoisikaan. Mä tykkään siitä että nainen näyttää naiselta, saa olla kurvia ja muotoa. Luonto ei vaan mulle suonut Marilyn-mallista kroppaa joten mä joudun sen sijaan vähän rakentelemaan sitä mallia mitä haluan. Kerran nyt sitten haluaisin kapeaa uumaa mutta sen jatkoksi pyöreämpää takamusta, joudun kyykkäämään ja käyttämään jalkaprässiä ja kaikkea muuta kivaa. Selkään tarvitsen vahvuutta jo vastapainoksi konttorirotan istumatyölleni. Rintaranka ja alaselkä ovat jatkuvasti jumissa ja olisivat vielä enemmän jos en harrastaisi liikuntaa. Ja kivahan se on jos olkapäissä ja käsivarsissa on heiluvien allien sijaan kauniimpaa muotoa ja kiinteyttä.

Jos ulkonäkö muokkaantuu ilman että paino tippuu edes sataa grammaa niin so be it. Normaalipainoiselle kisatavoitteettomalle tämän kaltainen dieetti on muutenkin sellaista hifistelyä ja kokeilua, kiinnostava testata voiko kroppaansa muokata, mutta sinänsä ei pidä ottaa myöskään liian vakavasti.

Ulkonäkötavoitteiden lisäksi harrastan salitreeniä ja liikuntaa myös aivan puhtaasti pääni takia. Salitreeni nollaa päätä paremmin kuin mikään terapia ja akro-ja tankotreeneistä haen itsensä ylittämisen ja kehittymisen tunteita. ( Lisäksi olen addiktoitunut roikkumaan ilmassa ja mielellään pää alaspäin.. ;)  )

Laihduttamisen sijaan edelleen kehottaisinkin etsimään hyvää oloa terveiden elintapojen kautta.

Jos voit hyvin, olet energinen, jaksat hyvin ja nautit elämästä niin painolukemalla (tai edes BMI-luvulla eli painoindeksillä) ei ole paljonkaan merkitystä. Vaa'ankin voi heittää kaapin perukoille. Siinä mielessä olen samoilla linjoilla paljon puhutun vaakakapinan kanssa!

Get fit - Kuukausi takana, mikä on fiilis?

Nyt on takana noin neljä viikkoa kevään kuntoprojektiani. 

Miten lähti käyntiin ja millä mielellä on menty?

No käyntiinhän lähti tosi huonosti. Ehdin vasta aloittaa ruokavaliolla kun flunssa iski. En siis päässyt tutustumaan saliohjelmaankaan kun piti siirtää ohjauskertaa siihen saakka että parannuin. Flunssailu kesti nyt kaksi viikkoa, ei onneksi sen pidempään, mutta projekti alkoi puolittain, pystyin toteuttamaan vain ruokavaliota. Ja vasta viime viikolla pääsin takaisin treenin makuun - lauantaina akrotreenit, tiistaina salille vielä varovaisemmin tuntumaa hakemaan, keskiviikkona tankoilua pitkästä aikaa ja perjantaina sitten eka virallinen projektiin liittyvä treeni kun pääsin personal trainerin johdolla käymään läpi jalkapäivän. Lauantaina sitten kevyttä akroilua ja nyt odotan päästä katsomaan vielä kolmijakoisen treeniohjelmani muut päivät kera PT:n. Ensimmäinen jalkatreeni ainakin osui ja upposi! Kolmatta päivää oli jalka- ja takamusosasto hellänä perjantain jäljiltä.

Olo oli varsinkin alkuun paljon kevyempi. Ensin oli myös nälän tunnetta, ns. dieettinälkää ja hieman mietin mahtaako kaloreita joutua nostamaan. Mutta kerran viikossa tapahtuva kevyt tankkaus on tasoittanut tilannetta. Nyt viikon alkupuolella ei tunnu ruokavalio juuri missään, ja vasta viikon loppua kohden sitten tuntee kevyttä dieettinälkää.

Olen mielestäni pysynyt aika hyvin ruodussa syömisten kanssa. Tuntuu että halutessani saisin poiketa ruokavaliosta enemmänkin jos tahtoisin, mutta nyt juuri on sellainen mieli että haluaa mennä aika orjallisesti ohjeen mukaan ja koittaa kiristellä. 

Hirveästi ei ole siis tapahtunut muutosta tässä ajassa mitä tulee numeroihin. Paino heilahti kilon alaspäin yhdellä viikolla, mutta palasi takaisin lähtöruutuun seuraavaan mittauskertaan mennessä. Vyötärön ja lantion senttilukemat ovat pysyneet samana, kuitenkin mahasta on tasaiseen lähtenyt jotain pois, eli pelkällä ruokavaliolla -3cm kuitenkin. Ja toisaalta kun vertasin viime lokakuun mittanauhalukemiin tuossa niin on tapahtunut melko paljonkin. Näiden 4kk aikana on vyötäröstä kadonnut -2,5cm, mahasta jopa -6cm, ja lantioltakin -2cm. Paino ei kuitenkaan ole tippunut kuin korkeintaan kilon, ei ihan sitäkään. Mikä itseasiassa korostaa jälleen taas sitä faktaa ettei pelkkää painoa kannata pitää ainoana mittarina vaan muutosta ja tiivistymistä voi tapahtua vaikkei se painolukema itsessään radikaalisti muutu.

Energiaahan olisi nyt kuin pienessä pitäjässä pakkomakaamisen jälkeen! Ja odotan innolla päästä tekemään töitä nyt kokonaisvaltaisemmin kun saa vielä treenitkin kunnolla mukaan kuvioon. Toivon kovasti että ehtisin tehdä hommia täysipainoisesti edes jonkun viikon - Nyt on tullut flunssailtua niin paljon että en uskalla nuolaista ennenkuin tipahtaa, tiedä mistä sen seuraavan pöpön taas saa kiinni. Edelleen tankkaan inkivääriä ja vihreää teetä ja toivon että vastustuskykyä olisi sen verran karaistu että voisi nyt vähän aikaa mennä nuhasta kärsimättä!