perjantai 10. maaliskuuta 2017

Palavasti rakastunut

Pakko myöntää. Olen rakastunut. Palavasti, intohimoisesti rakastunut.

S
e tunne kun vain odottaa sitä seuraavaa hetkeä ja jälkikäteen on väsynyt mutta onnellinen. Kun välipäivinä vain selailee aihepiiriin liittyviä kuvia ja hajatelmia ja fiilistelee niillä odotellessaan sitä uutta kertaa. Ja sitten kun koittaa se hetki taas, niin johan on pää pyörällä ja aivan painoton tunne mahanpohjassa ja maailmakin kippaa monta kertaa ihan ylösalaisin. Ah euforiaa!


Kyllä, olen rakastunut palavasti... ILMAJOOGAAN!


Tai no, tarkemmin ottaen ilmajoogakankaalla temppuiluun - Oikeaksi ilmajoogaksi ei treenihetkiäni voi vielä kutsua, en ole perehtynyt varsinaiseen joogailuun - kangashan olisi mitä mainioin apu kaikenlaiseen venyttelyyn sekä vahvistavaan treeniin. Koska minun olisi kyllä tarpeen kehittää notkeutta ja taipuisuutta sekä tehdä jotain tuolle toimistotuolin jäykistämälle rintarangalleni, varmasti näihinkin perehdyn vielä. Mutta nyt se mitä itse olen innostunut kankaalla tekemään on kaikenlainen temppuilu ja ilmassa roikkuminen. Juuri sellainen yllättävän kokonaisvaltainen kokovartalon treeni, missä ähertäessäsi et huomaa tekeväsi paljon mitään mutta illalla kotona ja seuraavana päivänä huomaat kyllä kiitettävän monia uusia lihasryhmiä sekä hiertymiä ja mustelmia ilmaantuu mitä jännittävimpiin paikkoihin.



En tiedä mikä minua juuri kankaassa kiehtoo. Pidän tankoilusta (jossa tosin olen nyt ollut jotenkin tosi jumissa hetken aikaa, kehitystä ei ole tullut ja motivaatio hukassa ) sekä myös rengastrapetsista, mutta ajatus kankaasta sytytti jo aikanaan halun kokeilla. Sen pintakosketuksen sainkin viime keväänä ilmajoogatunnilla käydessäni, mutta kokemus jäi vielä vähän vajaaksi. Nyt sitten saimme jatkoryhmän tankotunneille mahdollisuuden treenata myös kankaalla ja taas tuntui että tämä voisi olla minun juttu. Odotin paljon enemmän kankaalle pääsyä kuin sitä tankoilua. Jotenkin se painottomuuden tunne juuri kankaalla ja ehkä myös kankaan joustavuus tuntuu vaan omalta.


Kauhean kaunista mun ähertämiseni ei todellakaan ole ja jonkun verran huomaan jo nyt rajoittavan temppuilua rajallinen korkeus - Hommasin siis ihka oman kankaan jota pystyn kuljettamaan mukanani salille treenaamista varten. Salilla on valmis kattokiinnitys ja tilaa riittävästi ympärillä mutta viisimetristäkin kangasta jouduin säätämään lyhyemmäksi pariin otteeseen jottei pää ihan  kopsahda lattiaan kaikenmoisissa roikunnoissa. Paljonkaan ei siis ole kiipeilyvaraa ja moni temppu mikä ennakkoon instagramista bongattuna vaikuttaisi muuten mahdolliselta opetella, ei sitä olekaan koska kangas tai korkeus loppuu kesken. Toisaalta näin aloittelijalle tekemistä löytyy kyllä riittämiin hetkeksi myös rajatulla pituudellakin.


Koukuttavaa tämä on ollut eikä varmaan huonoin asia johon voi hurahtaa. Huomaan kyllä muutenkin että reagoin kevääseen ja valon lisääntymiseen, monella muullakin elämän osa-alueella olen roihunnut - olen innostunut monista kirjoista sekä saanut taas tartuttua kyniin ja siveltimiin sekä odotan kovasti tulevia teatteriprojekteja arjen vastapainoksi. Teatterihommat väsyttää aika sopivasti sekä kehoa että mieltä, mutta lukeminen tai piirtäminen ei - niiden oheen tarvitsee vastapainoksi ruumiillista väsytystä, treeniä. Olen edelleen tykännyt myös mulle Get fit-projektin myötä laaditusta kuntosaliohjelmastakin, mutta vaihteluna perinteiseen punttiharjoitteluun joogakankaalla keikkuminen on nyt ollut jotenkin ihan omiaan. Varmaan mulle sopivinta onkin tämä tapa yhdistää temppuilun kautta tuleva kehonpainotreeni ja varsinainen salitreeni. Periaatteessa treeniviikkoihin mahtuu kyllä molempia sekä muutama vapaapäivä, ja joskus voi myös akroilun ottaa lämmittelynä alkuun.


Lisäksi tietysti plussaa on että ns. köyhän miehen joogakankaan hankkii helposti ja melko edullisesti - Tarvitsee 5-6m loimusamettia ja riittävän isot palomiesha'at. Kankaan sitomiseen löytyy netin syövereistä hyviä tutoriaaleja, saa aikaan solmut joihin voi kiikkuessaan luottaa. Vähän lisää asiantuntemusta vaatisi tehdä oman huushollin kattoon varmasti kestävä kiinnitys koukkuineen päivineen, mutta itselläni tosiaan toistaiseksi onni että voin raahata kangasta salille ja kiikkua siellä.

Saas nähdä kuinka kauan tämä into kestää, mutta nautitaan nyt kuitenkin täysillä näistä hetkistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti